Merimies käy ilmojen halki

Tämän merimiehen matka jatkuu ja jatkuu. Mutta niin on merimiehillä monesti tapana. -Tätini kerran totesi minun olevan eräänlainen merimies, joka liikkuu paikasta toiseen, ikäänkuin sisäisen pakon sanelemana. Veri vetää eteenpäin. Mielestäni tämä oli niin osuva kuvaus, että sen jälkeen olen puhunut itsestäni merimiehenä varmaan joka päivä... "Merimies on eri mies."

Tämä merimies taittaa yleensä matkansa ilmojen halki, ilmalaivoilla. Voi sitä lähdön tunnetta, kun on matka jonnekin alkaa. Sitä on vaikea kuvailla, se tuntuu rinnassa iloisena tunteena ja varmaan vähän karehtii suupielissäkin. Lentokentät ovat yksi nautittavimmista paikoista maailmassa. Siellä tämä lähdön tunne sähäköityy, ikäänkuin moninkertaistuu. Kuulutukset, lentotaulut, joissa on kymmenien paikkojen nimet, ilmojen jätit, jotka rullaavat kiitorataa, matkalaukut, vilisevät ihmiset, kaikki vahvistavat tätä ihanaa tunnetta.

Eilen tämä merimies seilasi itsensä Helsinki-Vantaalle rakkaan ystävänsä Roosan avustuksella. Joimme lähtökahvit ja turisimme viimeiset höpinät. (Välittävät ystävät ovat parasta maailmassa!) Oli lähdön hetki, juuri sellainen, jolloin merimies on malttamaton ja innoissaan. Sain Roosalta tsemppihalit ja sitten ystävä lähti. Merimies suuntasi tuurpyyriin ja laiva rullasi pilvimerien yli kohti Brysseliä- kuten niin monesti aiemmin. Tällä kertaa tosin toivottavasti pidemmäksi aikaa! Edessä on uusia kokemuksia, mutta toivotaan, että minulla kävisi hyvä tuuri. Tulevaisuus on täysin avoin, mikä on mahdottoman mielenkiintoista, mutta pelottavaakin.