(Talvi)Turkki heitetty!

Toivottavasti kaikkien pääsiäisen aika sujui mallikkaasti. Kaikki ovat tällä hetkellä varmasti jännityksestä lamaantuneita, kun Will ja Kate vihitään huomenna. Itseäni on vähän alkanut kyllästyttää, kun niistä toitotetaan ihan kaikkialla. Normaalisti Euroopasta piittaamaton CNN:kin on mainostanut jo pidemmän aikaa vartin välein, että he näyttävät tämän spektaakkelin suorana. Voi apua. "Onneksi" olen itse huomenna lentokoneessa, joten voin sitten illalla kaapia parhaat palat koosteista. Ja jos mokia sattuu, niin eipä tarvitse kauhistella niin paljoa, koska lopputulos oli varmaan siitä huolimatta ihan onnistunut.

Itselläni oli merkkipäivä pääsiäisen aikoihin. Muistan kerran teinivuosina ajatelleeni, että onpas ankeata viettää synttäreitä pitkänäperjantaina, joten tänä vuonna olin ihan tyytyväinen kärventyessäni kiirastulessa ikäkriisini kanssa. Tai no, ei tässä nyt kai kauheasti mitään kriisiä ole, kunhan viisastelen (sekin kun kuuluu ikääntymiseen). Joka tapauksessani synttärit eivät tänä(kään) vuonna sujuneet ihan kauhean mallikkaasti, mutta mitäpäs tuosta jos vuoden muut päivät sitten ovat edes jotenkin ok. Sitä paitsi suurimmat huonot uutiset kuitenkin päättyivät onnellisesti, tai ainakin säikähdyksellä, joten kuka niitä enää muistelemaan.

Ikääntyminen ei tosiaan huoleta, sainpas tänä vuonna viisastella äitikullan olevan minua tuplaten vanhempi.  Meillä kun on ikäänkuin tuplasynttärit, kun peräkkäisinä päivinä juhlimme. Viisastelu äidin iästä osui kovastikin hetken päästä omaan nilkkaan, sillä höpöhöpö kun jo välillä olen, olin vähentänyt äidin iästä kymmenen vuotta onnittelukorttiin. Enkä edes huomannut sitä... Pitäisikö huolestua?!?

Tuplasynttäreitä vietettiin tänä vuonna Turkissa, minne kokoontui klaani. Olipas ihanaa vaihtelua nähdä kaikki ihan toisissa ympyröissä, ilman kiirettä minnekään. Harmi vaan, että toiset joutuivat venyttämään lomaa toisesta suunnasta kuin minä. Tuloksena: lomailin Turkin antimista nauttien yksikseni muutamia päiviä. Tervetullutta rentoutusta: lukemista, liikuntaa, lukemista, syömistä, lukemista, hoitoja, lukemista.

Suuri Turkin kulttuurin kulkija minusta ei vielä tällä lomalla sukeutunut, mutta aikomuksena on kyllä palata tutustumaan historiaan ja kulttuuriin vähän laajemmin. Harmittaa, kun Pamukkalen ja Capodoccion kaltaiset nähtävyydet jäävät nyt näkemättä.

Sen sijaan voin kyllä suositella turkkilaista kylpylää. En ole ikinä ollut muutakuin tällaisissa eukalyptus-höyrysaunoissa, joita ilmeisesti virheellisesti turkkilaisiksi sanotaan. Joka tapauksessa sain täällä hammamissa rentouttavan kuorinnan ja vaahtohieronnan sekä kunnon pesun päälle. Ensin katsoin- hukkumisalttiina- kauhulla, kun tädit nappokaupalla (siis mikä tää vesihomma nyt onkaan oikealla suomen kielellä?) kauhoivat vettä kylpejän naamalle ja päähän. Ajattelin heti, että sanon, ettei minun päähäni kosketa- ei vedellä eikä käsin. Rohkaistuin kuitenkin, onneksi. Makoilut lämpimällä kivialustalla oli mieluisaa ja vaahdolla valelu oli oikeasti kuin olisi pienen kuplan sisällä ollut. Kun tämä ihanuus oli loppu, oli vielä ilo siirtoa pitkään hierontaan ja tämän päälle sain mutanaamion. Täytyy sanoa, että olin kuin uudestisyntynyt!

Loma on kuitenkin lomailtu ja huomenna lentokoneen nokka osoittaa kohti Belgiaa. Ja täytyyhän sekin kyllä heti auliisti myöntää, että on se ihana mennä kotiinkin! =) 

Kaikille oikein ihanaa vappua! Ja säästä riippumatta, pysykää pinnalla!

Itse olen vihdoin saanut yo-lakkini Brysseliin ja nyt kuulin, ettei tänä vuonna armas Manneken-Piss saisikaan valkoista lakkiaan. Äh ja puh ja pah! Aion mennä paikalle todentamaan miten asia on oikeasti- varmuutta kun ei mistään hallinnon suunnalta kuulemma saa kuin h-hetkellä.

Niin. Ja hyvää hääpäivää!

PS: Tämä käy myös nuorennusleikkauksesta. Kaikki arvioivat minut ainakin 8 vuotta nuoremmaksi. Vielä pari mutanaamiota, niin varmasti häviäisi vielä pari vuotta...

PPS: Ja otsikkoon viitaten: en mä missään Välimeressä ole käynyt, joten talviturkki on ja pysyy. Vilukissalle parempi niin!

PPPS: Kaisu, malta kielesi, ja säästä NE kommentit. *kiitos* ;)))

Seikkailuja Sveitsissä

Kuten minut tuntevat tietävät, matkailu ja uudet kulttuurit ja maisemat ovat intohimoni. Tämä on se eräänlainen jano, joka ei sammu ikinä. Toisaalta taas se jano sammuu yhden maan kohdalla, nähtyäni siitä pääkohdat. Toisten kohdalla taas tulee tunne, että on päästävä tutkimaan ja haistelemaan ja maistelemaan enemmän. Kuitenkin, harva maa aiheuttaa minulle sellaisia voimakkaita tunteita, että sinne on vain pakko päästä uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut onnekas, sillä viimeisimmä maat, joissa olen ollut, ovat tuoneet minulle semmoisen tunteen, että tämä ei todellakaan ollut tässä. New York, tottakai, vei sydämestä palasen, tai oikeammin ehkä toi sinne jotain lisää. Toinen innostavista maista on ollut Sveitsi. Kävin siellä vierailulla rakkaan ystäväni luona marraskuussa ensimmäisen kerran. Vaikka maa ei silloin todellakaan näyttänyt parhaimpia puolia itsestään- kolmipäiväisen vierailun aikana näin vain kerran hetken ajan yhden vuoren kaukana horisontissa- jokin siinä vain kovasti ihastutti minua. Niinpä, kun tulin kotiin Brysseliin, taisin oikeastaan ensimmäiseksi varata uuden lentolipun...

Tämä uusi reissu olikin sitten oikein sydämen sulattaja- täysin. Vietimme ihanan ulkoilmaviikonlopun vuorilla ja toisena päivänä vaellellen. Oli kovin, kovin rentouttavaa ja sielu todellakin lepäsi! Ensimmäinen kuva kertookin jotain siitä ihanuudesta, mitä junan ikkunasta sai ihastella matkalla Matterhornille (se on siis se vuori, joka on kuvattu Toblerone-pakkauksessa). En voinut kuin istua nenä kiinni junan ikkunassa oikeastaan koko junamatkan- niin kovin lapsekkaan innostunut olin! Ihmiset kohauttelivat kulmiaan, kun koko ajan räpsin kuvia- olo tuntui kuin pikku-Heidiltä, joka oli tullut kotiin! En todellakaan ihmettele, miksi mm. Mannerheim tuli yhä uudelleen ja uudelleen nauttimaan Montreux'n maisemista!

Me olimme viimein perillä Zermattin kylässä, josta sitten nousimme vuorille vielä kiskoja pitkin. Tässä kuvassa on iloinen alppikylä, jonka väkimäärä kyllä suurimmassa osassa koostuu turisteista. Kesällä ilmeisesti saa vaellella aikamoisen rauhassa...

Matkaseurana minulla oli vaihto-oppilasvuosilta pari sveitsiläistä ystävää sekä suomalainen ystäväni, joka asuu Sveitsissä. - Matkaseura oli kovin taattua ja naurua ei reissusta puuttunut kertaakaan.  Tarkoituksemme ei siis ollut laskea vain paremminkin samoilla ja nauttia rennosti maisemista ja seurasta- nappivalinta!

Kun ympärillä on tällaiset maisemat, ei voin kuin katsella ja imeä sitä elämän harmoniaa itseensä. Se hiljaisuus, se mykistävyys, mikä iskee pilvien päällä on aina yhtä nautittavaa. Jos joogamatkoja tehdään rantakohteisiin, niin kyllä mielestäni olisi ideaa siinäkin, että veisi ne vuoristoon. Puhdas ilma, hiljaisuus, suurella pensselillä vedellyt horisontit, mikä saa ihmisen rentoutumaan enemmän kuin kaikki se?

Yksi asia, mikä minua ehdottomasti ihastuttaa Sveitsissä on ihmisten ulkoilmaelämä. Sveitsiläiset todellakin ryntäävät ulkoilemaan ja viettävät mm. sunnuntait samoillen, laskien, hiihtäen, sauvoillen, lumikenkäillen, kuka mitenkin. Rinteissä näkyy 80-vuotiaita mummoja lastenlasten(lasten) kanssa ja vanhat papparaiset suunnittelee liitovarjoilua. Vanhoista ihmisistä suorastaan hehkuu se tervehenkisyys ja vankkuus, joka tulee ruumiillisesta tekemisestä. - Ei jumituta minnekään tv:n tai Playstatonien ääreen...

Itse hyppäsin kelkan kyytiin. Olihan se aika huimaa Pohjanmaan tytölle, jonka lapsuusajan pulkkamäet tuskin menisivät Sveitsissä läpi sanalla "mäki".  Kun vauhdin hurmaan tottui, olisi kelkkarinnettä tullut alas varmasti loputtomiin - alun hankaluuksien jälkeen. Täytyy sanoa, että Stiga olisi ollut pop, sillä kelkan reguloiminen jaloilla ja omalla painolla oli aluksi aika hankalaa. Mutta sitten kun siitä alkoi nauttia, niin jiihaaa....! Tässä esimerkkejä kelkkareitin varrelta:

Huikeaa, ha?

Joka tapauksessa, minä jään muistelemaan innoissani tätä viikonloppureissuani ja suunnittelemaan kesäistä vaellusta samanlaisiin maisemiin... Kaikki vinkit paikoista ja reiteistä ovat erittäin tervetulleita.

-Sveitsi-fani-

Talven taitto

Milloin voidaan sanoa, että talvi on ohi ja on vihdoin kevät? Suomessa tämän määritteleminen oli vielä joten kuten helpohkoa. Nyt sisäinen kelloni vuodenaikojen vaihteluun on vähän hädässä. Ketään ei Suomessa naurattanut, kun marraskuun lopussa iloisena toivottelin hyvää loppusyksyä, eikä ketään näytä nyt ihastuttavan kepeät toivotukseni "iloisista keväisistä päivistä".

Siis tarkoituksena ei mitenkään ole harrastaa irvailua. Itse aina määritän toivotukset kuukausien mukaan. Tai määritin. On vaikea toivottaa talvea, kun ulkona paistelee aurinko ja mittari huitelee kymmenessä asteessa. Toisaalta ei sitä tajua katsoa mittariinkaan joka aamu, vaan suomalaisena tammikuussa olettaa, että on talvitakkikeli. Jo kahden korttelin päässä otsa on hiessä ja vilkaisu apteekin mittariin kertoo karun totuuden: +12. Ehkä se neuletakki talvitakin alla on liikaa, kyllä! Sitten kun taas tottuu, että neuletakki jätetään kotiin (talvitakistahan en luovu!), niin oih, yhtäkkiä onkin -5 astetta! Vanhan kansan toteamus "kevät keikkuen tulevi" toimii siis myös Brysselissä!

Pari viikkoa ovat olleet mukavan lämpöiset, lämpötila kymmenen asteen molemmin puolin. Suorastaan nautinnollista! Ihastelin puistossa jo kukkivia puita. Toisaalta kauhistutti niiden puolesta, sillä eihän todellakaan voi olla niin, että kevät oikeasti pamahtaa päälle tammikuun keskivaiheilta. Ja oikeassa olin! Viikko tässä ollaan hytisty, hyi hyi!

Yksi trendi Brysselissä on, vihdoin ja viimein, ikkunoiden tuploittaminen. [Kommentoijat, mikä se sana oikeasti on?] Kotonani on vain yksi kerros ikkunaa ja voin sanoa, että kyllä, tekee kylmää! Ja oikeasti voi vain arvailla minkä sodan jälkeen kyseiset ikkunat on puitteisiin lämäisty, ihan uusinta uutta ne eivät ole... Kuntani on ekoystävällinen ja korvaa osan kustannuksista, joita ikkunoiden kerrostamisesta tulee. Tämä on todella hieno ele, josta voi olla ylpeä.


Tästä innostuneena itselläni kävi arvioija kertomassa mitä kyseinen operaatio tulisi maksamaan. Maltaita. Kunnankin ekoystävällinen avustus on tosiaan vain ele! Ikkunoita on kaksi ja ne ovat todella suuret. Ihan kuten arviokin. Täytyy varmasti kehittää laihialaisvitseistäkin tunnettua käytäntöä: naulata arvio seinään ja hikoilla sitä katsoessa. Kyllä lämmittää! (Onneksi on villasukkia, joita voi kätevästi kerrostaa!)


No, talven taitto ei siis ole ohi Belgiassakaan. Mutta lupauksia siitä kyllä saadaan jatkuvasti. Pimeää on vasta seitsemältä, aurinko näyttäytyy, välillä tuoksuukin keväältä. Tuuli/ viima ei pureudu luihin ja ytimiin, vaan kuiskuttelee kevyesti korviin. Kyllä se sieltä tulee! Sitä ennen, villasukat, ranteen lämmittimet, lapaset, pipot ja shaalit ja ponchot on verrattomia. Kuten vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson on sanonut: "Ei ole mahdotonta säätä, on vain huonoa pukeutumista". 

Nämä talveen varustauneet ystävät hymyilivät minulle newyorkilaisen apteekin ikkunasta. Suloisia, eikö totta?

 

Ei ole karvoihin katsomista, vaan jalkoihin kyllä

Monissa maissa sandaali-sukkaturistit ovat syynä hymähtelyyn ja ilkikuriseen strereotypisointiin. Joissain maissa se on (ikävä kyllä) täysin normaalia, eikä kukaan kiinnitä siihen huomiota... Itse huomioin monesti ihmisten jalat, kengät ja sukat. Jaloista en pidä ollenkaan, en edes voisi kuvitella koskevani muiden ihmisten jalkoihin. Friikkiä? Kyllä, mutta kun ne vaan ovat niin inhottavia... 

No joo, kiinnitetäänpäs huomio nyt kuitenkin ihmisten jalkoihin. Monesti tämä tarkastelu alkaa ihan tahattomasti. Joku voi olla pukeutunut kenkiin, jotkat eivät sovi laisinkaan hänen muuhun asuunsa tai asemaansa. Tälläinen outo yhdistelmä voi toimia hauskalla tavalla. Professori pukeutuneena Converse-tossuihin, vaikkei muu pukeutuminen huudakaan rennosta otteesta? Checked. Johtaja, jonka täysin istuva, kallis musta puku saa lähinnä alaisten jalat tutisemaan. Jalassa tennarit? Checked. Joissain tapauksissa tämä toimii, joissain taas ei. Varmasti kaikista oleellisinta on se, että kokonaisuus viestittää jonkin asteista harmoniaa, sitä, että ne tyylistä poikkeavat kengät on harkittu teko, ei vahingossa kiireessä jalkoihin huitaistu.

Yksi melko tärkeä osa, josta jatkuvasti arvostelen ihmisiä, on tietenkin sukat. Tiedättehän, miehet puku päällä, istuvat alas ja housut armotta paljastavat ihmisten sukat (pahimmassa tapauksessa nilkat). Tälläkin voi ottaa kantaa, mutta kovin harvoin se on onnistunutta. Joskus, kun näkee jotain ihan kauheaa esim. kokouksessa, minusta tuntuu, että katseeni harhailee jatkuvasti vastapuolen kirkuviin sukkiin. Apua.

Yksi hassuimmista asioista, joihin New Yorkissa törmäsin, oli Wall Streetin hait. Tiedättehän, marssivat tietoisena itsestään tyylikkäät puvut päällä. No, parhaimmat hymähtelyt sain joka kerta, kun istuin metrossa kohti Wall Streetia. Metrossa oli runsaastikin pukumiehiä valmiina päivän taisteluun. Ilmeet tiukkana, läppärit ja salkut käsissä, ryhti suorana. Mutta mutta mutta. Useampi heistä näytti olevan kovin värisokea tai sitten he venyttivät pyykkipäivää loputtomiin. Sain nimittäin jatkuvasti hihitellä ihmeellisille yhdistelmille. Tumma puku ja pinkit sukat?  Tumma puku ja sini-vihreä-valkoraitaiset sukat? Tumma puku ja pallosukat? 

Tämä bongailu ei rajoittunut pelkästään metroon. Toiveikkaana pääsystä killeritunnelmaan, päätin lounastaa kerran Wall Streetin viereisellä kadulla liikemiesten suosimassa paikassa.  Ja kyllä, siellä silmieni verkkokalvoja poltti ties mitä samanlaista järkyttävää yhdistelmää. Se, että sukkien täytyy olla riemunkirjavat, ei riitä, vaan monissa tapauksissa niiden piti olla myös ihan liian lyhytvartisetkin. Jaiks.

En tiedä onko tämä jokin trendi pörssihaiden keskuudessa vai ovatko nämä miekkoset vain niin välinpitämättömiä. Mutta täytyy sanoa, että välttämättä en osaisi ottaa neuvottelevaa vastapuolta vakavasti, jos puvun kanssa vilkkuisi vaaleansiniset pallurasukat...

No, kyllä Manhattanilla sitten tietenkin näkyi kaikkea viimeisen päälle tyylikästäkin. Yksi ryhmä on tietenkin koirat. Minulla on monia ihastuttavia koirakavereita pitkin Manhattania, riemastuttavia tapauksia. Tosin monien takit taisivat olla kalliimmat kuin minun.

Yksi minua ihastuttanut asia oli koirien kengät. Yleensä en ymmärrä sitä, että koiria puetetaan ties millaisiin accessoreihin ja vaatteisiin, mutta täytyy myöntää, että kengät olivat kätevät. Suojaavat tassua sekä kylmältä että esim. teräviltä sirpaleilta. Manhattanin tassuttelijoilla oli siis monella tälläiset töppöset, eikä heillä ainakaan ollut mitään naurettavia sukkia niissä. Täydet tyylipisteet siis!

Tässä tyylinäytettä 6th Avenuelta. Ei jää turhat hiekat kiusaamaan anturoita.

Brooklyn Heightsin hienostoalueella oli joku koiruus pudottanut tällaisen töppösen. Lieneekö ollut kyseessä Tuhkimo?

Hyvää uutta vuotta! (Elossa ollaan...)

Ensiksikin jättimäisen kokoinen anteeksipyyntö kaikille, jotka joskus seurasivat blogiani. Puolivuotinen, eli suurinpiirtein se aika, jonka olen nyt täyttänyt töillä, on ollut äärimmäisen kiireinen ja kuluttava. Tästä syystä bloggaaja ei ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi, vaan moni asia on jäänyt ajatuksen tasolle. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni löytäisi tänne uudestaan ja kenties joku uusikin kasvo saataisiin mukaan! Edellyttäen tietenkin, että minä pysyn ahkerana ja saan rutistettua välillä jo kovasti rutistetusta itsestäni ajatuksia tänne... Uusi vuosi, tästä on ihanteellinen aloittaa.

Joten, tapaamme pian uudestaan ja oikein, oikein iloista ja menestyksekästä vuotta kaikille!!!

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Täällä ollaan Brysselissä ihan lähtökuopissa: nokka kohti Suomea ja juhannusta!
Oikein ihanaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille (kuka nyt haluaa rentoutua, hyvää remuamista niille, jotka tykkäävät festaroida)!

Hämähäkkinaisen seikkailut

Viime viikolla olin kampaajalla. Naisellisesti rakastan näitä kampaamokäyntejä, monta tuntia rentoutumista naistenlehtien parissa. Ihanaa. Sain viitan päälleni ja pääsin odottamaan suoraan kampaajan tuoliin. Minulle tarjoiltiin teetä ja suklaata heti alkuun. Naisten lehti syliin ja ah, iltapäivän hetki oli täydellinen. Palvelu isossa salongissa on enemmän kuin kohdallaan.

Kampaajani tuli suunnittelemaan mitä hiuksilleni tehdään. Samalla kun hän pyöritteli niitä, alkoi kiljuminen. "Sinulla on hämähäkki päässä!" Tämäpäs oli kaameaakin kamalampi uutinen, sillä kammoan hämähäkkejä aivan mielettömästi!!! Yök, yök, yök! No, sen sijaan, että kampaaja olisi poistanut tämän päästä alkoi kiljuminen ympäriinsä. Nuoret miehet, jotka ovat salongissa töissä, hyppivät ja kiljuivat kaikista enemmän. Samaan aikaan minä yritän kiljua, että ottakaa se pois herran tähden!! Vihdoin viimein kun joku uskaltaa jollain kättä pidemmällä tulla tökkimään päätäni, yritys tietenkin epäonnistuu ja kukaan ei näe hämähäkkiä missään! Minä kiskon viitan päältäni, ravistelen vaatteitani ja olen hysteerinen. "Eihän sitä  näy päässä, eihän?!?" Ei, ei enää näy. Eikä näy kyllä lattiallakaan. Ei kai auta kuin istua takaisin tuoliin ja yrittää rauhoittua. Käteni tärisevät ja teekupponen saa kyllä olla pöydällä, ei maistu.

Kampaajani käy valmistelemassa kaiken ja palaa hiuksiini. Hän menee sanomaan jotain vieressä oleva kampaajalle ja taas sama kiljumiskierros! "Se on siellä taas!" Pojat kiljuvat taas kaikista eniten. Ja minä yritän kiljua, että ottakaahan se nyt pois älkääkä kiljuko vain!!! Vihdoin leikkauspuolelta hälytetään joku vähän riuskempi Mies, joka huitaisee hämähäkin lattialle ja astuu sen päälle. -Se oli piiloutunut korvanlehteni taakse!!! Yök, yök, yök. En voi oikein enää rauhoittua, kun tuntuu, että joka puolelta kutittaa! Miten ällöttävää! Se oli oikein kunnon harmaa lukki...

Myöhemmin alkaa tietenkin kiukuttaa: ammattimaista olisi ollut huiskaista hämähäkki kammalla pois hiuksista ja kertoa sitten vasta asiasta minulle. Inhottavaa, todella! Lisäksi alkoi kiukuttaa nämä hyppivät kiljukaulat, jotka halvaantuivat kykenemättömiksi tehdä asialle yhtään mitään! Toisaalta, olen varma, että jos olisin seurannut tätä sirkusta sivusta, en varmasti olisi voinut muutakuin nauraa. Nyt ei kyllä naurattanut pätkän vertaa, kun ne ällöttävät kahdeksan jalkaa vipelsivät jossain päänahassani..... Joko sinulla menee kylmät väreet ja kutittaa selkärangasta?