Yleis(maan)tietoa

Monesti suomalaisten kuuluu ihmettelevän miten monilla muilla (muun maan) kansalaisilla tuntuu olevan mahdottoman suppea yleistieto. Itse ulkomailla viettämieni vuosien perusteella yhdyn tuohon ihmettelyyn. Joskaan tätä ei sovi yleistää(!), sillä hyvän yleistiedon omaava tietää, että stereotypiat ovat törkeää yleistystä, eivätkä yleensä pidä paikkaansa.

Kuitenkin suomalaisena monesti tuntuu hassulta, välillä jopa kirpaisevan pahalta, miten vähän ulkomailla tiedetään maastamme. (Jos siitä siis tiedetään.) Mitä, Nokia on suomalainen? Mitä, Otis ja Kone ovat suomalaisia? Mitä, onko sekin suomalainen? Kaurismäki? -Luulin, että hän on ruotsalainen. Siis mitä ihmettä?

Mitä, eikö teillä olekaan jääkarhuja kadulla? No... Ei ole. Kaiken huippu mielestäni oli, kun eräällä tunnilla eräs ranskalainen laukoi pingviinienkin elävän varmaan Pohjois-Suomessa, kun kerran etelämmässä varmaan nähdään jääkarhuja. Ja kaikki totisella naamalla ja suunnattomalla ihmettelyllä perusbiologiasta ja eläinten levinneisyydestä!

Yleinen keskustelunaihe suomalaiselle ulkomailla on aina, mikäs muukaan, sää. Kyllä aina saa olla selittelemässä, että joo, kyllä meilläkin voi olla yli +30? Vastareaktiona usein suurta ihmettelyä ja silmien pyörittelyä. Mitä, teillä ei ole aurinkoa laisinkaan talvella- kuuroille korville usein menee kerronta siitä, että kesällä onkin sitten valoisaa koko ajan. Meillähän on aina kylmä...

Kun asuin Pariisissa, olivat monet kiinnostuneita tietämään mistä olen kotoisin, kadunkulman leipomon myyjä, juustopuodin emäntä, kulmakuppilan pitäjä. Monesti kun kerroin olevani suomalainen (finlandaise), niin monet kysyivätkin samantien, että "jaa, hollantilainen" (hollandaise)? No, kaukaisesti ääntämys voi muistuttaa samaa, tai kaiketi se oli oma kykenemättömyyteni ranskankielessä. Kun sitten yritti selittää, että maa on "La Finlande", niin monesti huomasi "tyhjän katseen", joka vähän kuin antoi vihjettä, ettei toisella osapuolella kauhesti lamppu silti syttynyt...

Byrokratian rattaissa pyörin kerran samaisella Pariisin komennuksella. Silloin oli moisesta pompottelusta koti-ikävä suurimmillaan ja ärsytyskynnys ranskalaisiin lähes nolla. Taas kerran jonotan postiin vahvistamaan ties mitä papereita ja lähettämään kirjattuna toista, kun katseeni hakeutuu postin takaseinää peittävään Euroopan karttaan. Se oli kartta EU:sta. No, muuten ihan kiva, mutta Suomen itäraja kulki Kotkasta Jyväskylää leikaten Ouluun. Hmm. Missä Lappi? Missä Itä-Suomi? Missä SUOMI? Kiukkua nieleskellen tuijotin karttaa ja mietin miten hiton tyytyväisiä ranskalaiset ovatkaan itseensä. -Apua, jos joku olisi unohtanut kartasta vaikka Korsikan! Silloin sapetti, mutta myöhemmin olen ajatellut, että milläs muuten oppivatkaan maantietoa, jos tarjolla oleva informaatio on noin löysää... Vähän sinnepäin.

Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että kuinka muut oppisivatkaan ikinä pohjoista Eurooppaa tuntemaan, jos jopa ruotsalainen jätti esittää maantietoa rutkasti muokaten??? Ikean ravintolan seinällä oli jättimäinen kuva Lapista (Ruotsin Lapista!), ja tällainen kartta informaatiota jakamaan: (rannikkolaiset, kaivakaa snorkkelinne, sillä voitte joutua sanomaan pulipuli!)

Uusia naamoja vanhassa ympäristössä

On aina hieman kummallista, kun näkee tutun naaman vieraassa ympäristössä. Tai "vieraan" naaman tutussa ympäristössä. Siis kasvot, jotka eivät tavallisesti kuulu siihen yhteyteen, jossa ne näkee. Joka tapauksessa, Brysselissä siihen tottuu aika nopeasti, sillä Bryssel näyttää olevan "Euroopan keskus" siinäkin mielessä, että moni tuttu tänne jotenkin ajautuu. Jos ei asumaan, niin ainakin käymään.

Ja mikäs kivempaa kuin päästä rupattelemaan vanhojen tuttujen kanssa. Samaan aikaan kuin kotiuduin Rodokselta, saapui eräs "tuttu naama" Belgiaan vaihtoon. Hän onkin elellyt tässä ensimmäiset viikot Brysselissä, ja minä olen yrittänyt olla avuksi. Turisteilu on aina hauskaa ja itsekin siinä joka kerta kaiketi jotain uutta oppii. Tällä kertaa pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa kuninkaanlinnaan, sillä se on suljettu 13.9-> aina pitkälle kevääseen. Ikävä kyllä kännykät ja kamerat piti jättää linnan narikkaan, ja linnasta nähtiin vain suppea osuus, mutta voipa nyt sanoa, että se on nähty. Omiin suosikkeihin Belgian kuninkaallinen perhe ei kuulu, enpä taida tietää suoralta kädeltä kuin prinsessa Mathilden.

Joka tapauksessa, kuuden tunnin marssiminen kaupungilla nähtävyyksiä katsellen ei ole niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa. Ja uusien kuvakulmien kautta kaupunki esittäytyy ihan eri tavalla... Varsinkin kun minulla on ollut ilo katsella niitä maisemia monen ystävän ja tutun kanssa.

Rodos- letkeää menoa ja vatsalaukun venytystä...

Olipas ihanaa rantautua Välimerelle! Kaunis, kaunis meri ja maisemat sekä ihanan lämpöinen ilmasto sai hymyn huulille. Rodos on todella kaunis saari, ei ihme, että se on vienyt niin monen pohjoismaisen (suomalaisen!) sydämen. Meri oli kauniin, kauniin sinistä, vaikka tyydyimmekin sitä ihastelemaan vain kauempaa. Sinisyys tuli esille erinomaisesti, kun skootterien renkaat veivät meitä rinteitä ylös. (Kuvat saa isoiksi niitä klikkaamalla!)


Päivittäin vilukissaa hellittiin yli +35 asteen lämmöllä, eipäs tarvinnut kamppailla kylmyyden ja vilunväristysten kanssa kuin iltaisin. Yllättävää kyllä, iltaisin kävi melkoinen puhuri (en tiedä allekirjoittaisiko tätä ihan kaikki), joten mukaan sai aina varata legginssit mekon alle ja pitkähihaista, joskus jopa huivi kaulaan. Kukkameret talojen pihoilla olivat kauniit, kunpa niistä tosiaan osaisi aina nauttia paikan päällä enemmän, nytkin on mennyt vähän matkakuvien tiirailuksi ja ihmettelyksi, että oliko siellä oikeasti noin vehreää.

Hotellimme oli Kremastin kylässä luoteis-Rodoksella. Mukavaa sinällään, ettei alueella liikustellut juurikaan suomalaisia. Ruotsia kyllä pääsi jutustelemaan mm. baarimikon kanssa, jolla oli ruotsalainen vaimo. Oli viettänyt erinäisiä vuosia Malmössä itsekin tämä mikko. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, en ole ikinä matkannut mihinkään, jossa suomalaiset ja suomenkieli olisi ollut niin, hmmm, vahvasti edustettuina. Koinkin kovin hämmentäväksi kaikki liehuvat Suomen liput, Sinikan suomalaisen kaupan, Vävypoika-liikkeet jne. Ravintolassa menun lisälehdet sisälsivät aina selkosuomalaisen tekstityksen. Matkakumppanin kommentti: tämähän on oikein suomalainen ghetto, älä tule tänne pimeän jälkeen, jos et ole vaalea.

Joka tapauksessa, nyt kun asustelen näin ulkosuomalaisena, ei ne suomalaiset haitanneet laisinkaan! Itseasiassa kävin asioimassa Sinikan suomalaisessa kaupassa (salmiakkia ja hapankorppuja) ja naureskelin liehuville lipuille. Ei taida liputuslait ulottua ihan Kreikkaan saakka...



Kauniilla Välimeren saarilla ei useinkaan voi välttyä historian havinalta. Yhtenä retkipäivänämme otimme suunnaksi Lindoksen kaupungin. Täytyy sanoa, että kun skootterin mittaristossa alkaa muutamien tuntien kilometrisaldo olla yli 120 kilometriä, se alkaa kummasti tuntua takalistossa. Minulla oli vielä lisätuska siinä, ettei vuokraamosta löytynyt tarpeeksi pientä kypärää, vaan kypäräni uhkasi lentää päästä, kun otti välillä liikaa tuulta alleen. Joka tapauksessa, Lindoksen kaupunki oli kyllä loman huipennus maisemien kannalta. Se oli sitä Kreikkaa mitä olin odottanutkin, valkoisia kivitaloja meren rannalla. Tietenkin kipusimme ylös linnakkeelle, akropolikselle. Isäni kauhujutuista odotin paljon pahempaa nousua, mutta riittävä tuokin oli paahtavassa helteessä. Akropolis oli kaunis, ja siellä täytyi hiljentyä miettimään historiaa ja kuvitella aikaa, jolloin se oli rakennettu. Seuraavalla kukkulalla kylän takana näkyi jo seuraava temppeli, jossa varmaan palvottiin jo eri jumalaa, tiedä sitä.




Olen kuullut paljon kreikkalaisesta liikenteestä, ja uskon ettei se edes ole Kreikan pahimpia turistisaarella. Silti olen sitä mieltä, ettei yhdellekään kreikkalaiselle välttämättä tarvisi myöntää ajokorttia. Liikennekulttuuri oli ihan kamalaa: skoottereilla kaahailua ilman kypärää, vauvojen ajeluttamista sylissä, vähältä piti-tilanteita joka risteyksessä jne. Saatikaan sitten niitä tilanteita, joita näki kaupunkien ulkopuolella. Hulluja ohituksia, oikaisuja, kiihdyttelyitä. En ole ihan keltanokka liikenteessä itsekään, mutta olin tyytyväinen matkustajan asemaani! Miten liikennevalistus voi olla noin retuperällä? Vastaa kenellä on enemmän tietoa asiasta...

Yksi kammottavista merkeistä liikennekuolemista on tietenkin teiden varsille rakennetuista pienistä ”muistomerkeistä”. Tällainen siis pystytetään sinne, missä joku on kuollut. No, näitä pikkutemppeleitä olikin sitten joka paikassa mitä kuvitella saattaa. Aina kun pystyi kuvittelemaan vähänkin pidemmän suoran ja sen päätteeksi olevan sillankaiteen, kiven, seinän tai kurvin ojineen, sieltä löytyi muistomerkki. Hiljaiseksi veti kyllä!

Paikka, jossa tämän liikennetapaturmien suuren määrän huomasi jälleen kerran, oli hautausmaa. Minä pidän hautausmailla vierailuista ja tälläkin kertaa kun sisämaassa huristeltiin pienen hautausmaan ohi, sinne oli pysähdyttävä. Ikävä kyllä monet haudoista kuuluivat nuorille miehille, jotka arvatenkin olivat kuolleet liikenneonnettomuuksissa. Muuten hautausmaa oli kaunis ja pysäyttävä. Kuvat kuolleista ja heidän tavaransa kertoivat monta tarinaa. Mietin onko ortodoksisella kirkolla monta erilaista ristiä, sillä Suomessa käytetyssä rististä poiketen ”poikkipuuta” ei rististä löytynyt. Lisäksi mietin miksi lähes kaikilla haudoilla oli kannullinen vettä. Tulevatko kuolleet janoisiksi vai mitä tämä vesi symboloi? Joka tapauksessa hautausmaalla vierailu oli kaunis ja hiljentävä kokemus. Hautausmaata tietenkin hoiti vanha nainen mustissaan.


Ruoka on tietenkin useimmiten paras osa matkaa. Täytyy sanoa, että kyllä minulle maistuikin moussaka, kreikkalainen salaatti, tzatsiki, kalamarit, pita gyrokset- liiankin kanssa. Suosikkini oli saganaki, ihana paahdettu juusto (juustomaakari kun olen). Voiko ollakaan parempaa annosta kuin kuuma juusto ;)) Ainoa huonoa asia kreikkalaisessa ruuassa oli, että henkeni varmaan tuoksahti joka päivä kovin vastustamattomalta: valkosipulia ja raakaa sipulia joka päivä.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Ruoka on yksi elämän parhaista nautinnoista. Yksi hyvä puoli Brysselissä on ehdottomasti se, että kaupungissa löytyy paljon pieniä, viehättäviä ravintoloita. Ruokaa löytyy jokaiseen nälkään ja suomalaiseen hintatasoon tottuneena hinnatkaan eivät usein häiritse. Ravintolat voivat joskus olla nuhruisen näköisiä, mutta yllättävät mahtavalla ruuallaan. Pääasiallisesti Brysselin ravintolat ovat moderneja ja ns. fuusiokeittiöitä. Ja nam(!) mitä makunautintoja! Tietenkin sisustus ja tunnelma ovat tärkeitä ravintolan hyvyyttä mitattaessa. Useimmat ravintolat ovatkin viime aikoina selvästi satsanneet etniseen sisustukseen, vaikkei ruoka välttämättä olisikaan etnistä.

Eilen olin illallistamassa yhdessä suosikkiravintolassani, Fanny Thaissa. (Ravintolan nimi voi aiheuttaa naurun rämähdyksiä, ainakin Englannin serkulle.) Ravintola on thai-vietnamilainen. Tunnelma on siellä aina huipussaan, sijaitseehan se ihan keskustassa eläväisen St. Géryn aukion kupeessa. Varsinkin perjantai- ja lauantai-illat ovat kiireisiä. Me olimme onnekkaita, emme joutuneet jonottamaan yhtään.

Ravintola sijaitsee kapean kadun varrella, jossa on molemmin puolin pieniä ravintoloita, varsinkin kesäaikaan pullollaan olevien terassien ympäröimänä. Pöytäseuruettamme kovasti nauratti, kun huomasimme vastapäisen ravintolan keittiön sijaitsevan toisessa kerroksessa. Siellä se kokkipoika (thai-ravintola sekin) heilui ja kokkaili lieden ääressä- ilman paitaa. Näky sinällään oli ihan ok, mutta ajatus itsessään kammottava. Kuumien patojen ja pannujen äärellä helteisenä päivänä heiluminen tuskin on hietöntä hommaa. Yök. Toivoimmekin, ettei kukaan karvaisempi kokkiversio tee tuota hommaa noin "luonnonläheisesti". En tiedä millainen valvontasysteemi Belgiassa on hygienia-asioiden suhteen, mutta uskon, että tuossa ei menty kyllä edes rimaa hipoen.

Ihania ravintoloita löytyy St. Bonifacen aukiolta (Citizen, Le deuxieme element...), Chatêlainin liepeiltä (Fratelli di Buffala, kiinalaisia...). Alue, johon haluan ehdottomasti seuraavaksi sukeltaa, on Matongén alue, joka on kuuluisa afrikkalaisuudestaan. Sitä täytyy ehdottomasti kokeilla!

Tai sitten. Jos ei huvita lähteä kotoa mihinkään, voi kätevästi tilata kotiinsa ihan mitä vain. Kuten tämän värikkään ja herkullisen sushi-boxin.


Kuten sanottu, seuraavan viikon blogin kirjoittaja maistelee kreikkalaisia herkkuja. Olen tänään lueskellut Rhodoksen saaresta, ja potenut toisaalta pientä pakokauhua: turismisivuilla kerrotaan, että useimmissa ravintoloissa mm. menut löytyvät suomeksi! Tällaisia paikkoja olenkin pystynyt välttelemään aina tähän päivään saakka. -Mutta toisaalta, onhan se hienoa, että edes jossain päin ulkomaita sitä saa käyttää omaa äidinkieltään. Tästä ominaisuudesta kun on silloin tällöin kateellinen briteille, jenkeille, ranskiksille ja espiksille. Joka tapauksessa, aion nauttia ihan täysin turkoosista merestä, lämmöstä, historiasta ja maisemista. Lomatunnelmasta!

Lomakausi... Lomalomaloma.

Koko kaupunki lomailee. Sen huomaa, kun kävelee kadulla: ei tarvitse sovittaa kävelytahtiaan jatkuvasti jonkun muun omaan, eikä käyttää kyynärpäätaktiikkaa rynniessä metrokäytävään. Sen huomaa siitä, miten kadun ovat täynnä vapaita parkkipaikkoja. Sen huomaa asioidessaan IKEAssa lauantai-iltapäivällä. Normaalisti siellä ei pääse liikkumaan, lomakaudella näkyvyys on hyvä joka suuntaan, eikä tarvitse jatkuvasti pyydellä anteeksi, jos jää jotain katselemaan käytävän "tukoksi". Myöskin alennusmyyntien aikaan tämä on sopivaa: ei jonotusta sovituskoppeihin.

Kaupunki on ollut ihanan lämmin viimeisen viikon. Yli 30 asteen helteet ovat hyväilleet tätäkin vilukissaa. Jäätelö on poikaa ja erilaiset smoothiet, nam! Kirja ja puisto. Vaikka kirja ei olisikaan pelkästään huvikäyttöön, tekee sää sen lukemisesta mieluisampaa. Toisaalta olen kyllä tämän viikon ahminut Khaled Hosseinin "Thousand Splendid Suns" (Tuhat loistavaa aurinkoa).kirjaa. Suosittelen, joskaan kirja ei tuo pelkästään iloa elämään...

Yksi miellyttävä piirre hiljaisessa kaupungissa on tilavammat ravintolat. Ilman varausta pääsee lähes kaikkialle. Nam! Uusia makuelämyksiä voi kokea ravintoloiden terasseilla ja puutarhoissa, jotka ovat tunnelmallisia iltojen pimetessä. Kuva eilisillalta.

Myös minä koen kuitenkin ansainneeni lomaa elämääni. Ensi viikon lomailenkin ensimmäistä kertaa elämässäni Kreikassa äkkilähdön turvin. Rhodos, täältä tullaan!

Paskainen alku elokuulle

Helsingissä asuessani naapurustoni oli vallanneet lokit. Joka aamuinen kirkuna oli välillä korvia huumaava. Toisaalta pidin tuosta äänestä, sillä huhtikuisina kylminä aamuina se muistutti kovasti kesästä. Toisaalta se taas muistutti siitä, että olin meren lähellä. Olen siis yksi niistä ihmisistä, jotka kaipaavat merta, järvet ovat jotenkin liian rauhallisia.

Ikinä en ollut joutunut lokkien "pommittamaksi" ennen tätä kesäkuuta. Olimme viettämässä työpaikan eurovaalikiertueen karonkkaa, ja kas kummaa, isä-lokki (valtavan kokonsa puolesta sen oli pakko olla isä) päätti kummasti, että olen oiva maalitaulu. Ehdin onneksi väistämään niin, että pää ja ylävartalo säästyivät tältä valkoiselta pommilta, mutta housun lahkeille ei käynyt ihan yhtä onnekkaasti. No, ilta ei siitä mennyt pilalle laisinkaan, mutta nykyään katselen kovinkin tarkkaan mitkä linnut ylläni lentelevät.

Ikävästi kävi myös rakkaalle ystävälleni, joka oli ostanut kauniin trenssitakin Marimekolta. Takki ensimmäistä kertaa päällä ja työkomennus ministeriöön Espalle. Osumatarkkuus lokilla kohdallaan ja takki sai uuden somisteen. En tiedä tiedä miten takille lopulta kävi, lähtikö tuo syövyttävä aines pesulassa??? Ehkä lokki oli sitä mieltä, että takki oli liian "hillitty" Marimekoksi ja retrokuviointi piti siihenkin saada?

Joka tapauksessa. Eilen aamulla oli parvekkeella hyvin epämiellyttävä yllätys. Vai mitä sanotte kuvassa näkyvästä kasasta?!?! Hyvin epäselväksi ihmettelymme jäi, kun mietimme minkälainen lintu tuollaisen kasan päästää... Mutta selvää tietenkin on, ettei tuollaista soisi kenenkään niskaan!!! (kuva suurenee sitä klikkaamalla.)