Kuten minut tuntevat tietävät, matkailu ja uudet kulttuurit ja maisemat ovat intohimoni. Tämä on se eräänlainen jano, joka ei sammu ikinä. Toisaalta taas se jano sammuu yhden maan kohdalla, nähtyäni siitä pääkohdat. Toisten kohdalla taas tulee tunne, että on päästävä tutkimaan ja haistelemaan ja maistelemaan enemmän. Kuitenkin, harva maa aiheuttaa minulle sellaisia voimakkaita tunteita, että sinne on vain pakko päästä uudelleen ja uudelleen.
Olen ollut onnekas, sillä viimeisimmä maat, joissa olen ollut, ovat tuoneet minulle semmoisen tunteen, että tämä ei todellakaan ollut tässä. New York, tottakai, vei sydämestä palasen, tai oikeammin ehkä toi sinne jotain lisää. Toinen innostavista maista on ollut Sveitsi. Kävin siellä vierailulla rakkaan ystäväni luona marraskuussa ensimmäisen kerran. Vaikka maa ei silloin todellakaan näyttänyt parhaimpia puolia itsestään- kolmipäiväisen vierailun aikana näin vain kerran hetken ajan yhden vuoren kaukana horisontissa- jokin siinä vain kovasti ihastutti minua. Niinpä, kun tulin kotiin Brysseliin, taisin oikeastaan ensimmäiseksi varata uuden lentolipun...
Tämä uusi reissu olikin sitten oikein sydämen sulattaja- täysin. Vietimme ihanan ulkoilmaviikonlopun vuorilla ja toisena päivänä vaellellen. Oli kovin, kovin rentouttavaa ja sielu todellakin lepäsi! Ensimmäinen kuva kertookin jotain siitä ihanuudesta, mitä junan ikkunasta sai ihastella matkalla Matterhornille (se on siis se vuori, joka on kuvattu Toblerone-pakkauksessa). En voinut kuin istua nenä kiinni junan ikkunassa oikeastaan koko junamatkan- niin kovin lapsekkaan innostunut olin! Ihmiset kohauttelivat kulmiaan, kun koko ajan räpsin kuvia- olo tuntui kuin pikku-Heidiltä, joka oli tullut kotiin! En todellakaan ihmettele, miksi mm. Mannerheim tuli yhä uudelleen ja uudelleen nauttimaan Montreux'n maisemista!
Me olimme viimein perillä Zermattin kylässä, josta sitten nousimme vuorille vielä kiskoja pitkin. Tässä kuvassa on iloinen alppikylä, jonka väkimäärä kyllä suurimmassa osassa koostuu turisteista. Kesällä ilmeisesti saa vaellella aikamoisen rauhassa...
Matkaseurana minulla oli vaihto-oppilasvuosilta pari sveitsiläistä ystävää sekä suomalainen ystäväni, joka asuu Sveitsissä. - Matkaseura oli kovin taattua ja naurua ei reissusta puuttunut kertaakaan. Tarkoituksemme ei siis ollut laskea vain paremminkin samoilla ja nauttia rennosti maisemista ja seurasta- nappivalinta!
Kun ympärillä on tällaiset maisemat, ei voin kuin katsella ja imeä sitä elämän harmoniaa itseensä. Se hiljaisuus, se mykistävyys, mikä iskee pilvien päällä on aina yhtä nautittavaa. Jos joogamatkoja tehdään rantakohteisiin, niin kyllä mielestäni olisi ideaa siinäkin, että veisi ne vuoristoon. Puhdas ilma, hiljaisuus, suurella pensselillä vedellyt horisontit, mikä saa ihmisen rentoutumaan enemmän kuin kaikki se?
Yksi asia, mikä minua ehdottomasti ihastuttaa Sveitsissä on ihmisten ulkoilmaelämä. Sveitsiläiset todellakin ryntäävät ulkoilemaan ja viettävät mm. sunnuntait samoillen, laskien, hiihtäen, sauvoillen, lumikenkäillen, kuka mitenkin. Rinteissä näkyy 80-vuotiaita mummoja lastenlasten(lasten) kanssa ja vanhat papparaiset suunnittelee liitovarjoilua. Vanhoista ihmisistä suorastaan hehkuu se tervehenkisyys ja vankkuus, joka tulee ruumiillisesta tekemisestä. - Ei jumituta minnekään tv:n tai Playstatonien ääreen...
Itse hyppäsin kelkan kyytiin. Olihan se aika huimaa Pohjanmaan tytölle, jonka lapsuusajan pulkkamäet tuskin menisivät Sveitsissä läpi sanalla "mäki". Kun vauhdin hurmaan tottui, olisi kelkkarinnettä tullut alas varmasti loputtomiin - alun hankaluuksien jälkeen. Täytyy sanoa, että Stiga olisi ollut pop, sillä kelkan reguloiminen jaloilla ja omalla painolla oli aluksi aika hankalaa. Mutta sitten kun siitä alkoi nauttia, niin jiihaaa....! Tässä esimerkkejä kelkkareitin varrelta:
Huikeaa, ha?
Joka tapauksessa, minä jään muistelemaan innoissani tätä viikonloppureissuani ja suunnittelemaan kesäistä vaellusta samanlaisiin maisemiin... Kaikki vinkit paikoista ja reiteistä ovat erittäin tervetulleita.
-Sveitsi-fani-
No comments:
Post a Comment