Italian ja pikaisen Helsinki-visiitin jälkeen matkani jatkui Pohjanmaalle, vanhempien ja sukulaisten luokse. Siellä olikin edessä aikamoiset pakkaamiset, ja ikävä kyllä siihen menikin kaikki aika, ihan viimeisiä minuutteja myöden. Eniten minua jäi harmittamaan, etten ennättänyt viettää aikaani rakkaiden veljenlasten kanssa, jotka ovat maailman ihastuttavimpia. Onneksi ehdin heitä kuitenkin muutaman kerran nähdä, joskaan emme ennättäneet kesäretkelle, kuten olin aiemmin suunnitellut. Rakkaudella kuitenkin ajattelen heitä joka päivä monesti, toivottavasti tuntevat sen jotenkin pienissä mielissään!
Pohjanmaa on minulle ehdottomasti sielun koti. Vaikka maailmassa on paljon kauniita maisemia, jotenkin koen aina saman tunteen katsoessani lakeuksia. En sano, että ne olisivat maailman kauneimmat maisemat, mutta se mitä ne minulle merkitsevät, on uniikkia. Pohjalaisuus on vahva tila, ja monesti olen yllättynyt miten löydän noita piirteitä itsestäni, vaikken juurikaan esiinny missään pohjalaisuuden puolestapuhujana. Pohjalaisuudesta voi olla ylpeä.
Kuitenkin, vaikka koen pohjalaisuuteni vahvana, en voisi kuvitella asuvani lakeuksilla. Mielestäni voin olla ylpeämpi juuristani, kun olen muualla. Ylpeänä muiden pohjalaisten kanssa paukuttelen henkseleitä ja olen "ylypiää".- Kunhan olen "ulkopohjalaisena". Outoa.
Nyt kuitenkin juna puksutti taas lakeuksilta kohti etelää. Minua vietiin taas. Olin innostunut, mutta silti katsoin lakeuksia ihaillen. Kyllä ne taas minua kutsuvat jossain vaiheessa, nyt on kuitenkin aika lähteä kohti eri maisemia.
No comments:
Post a Comment