Brysselin eurokortteleissa lounasajassa on aina jotain ihanaa. Lounas katkaisee päivän, sillä useimmat lähtevät ulos lounastamaan. Lounaan jälkeen työpaikalle paluu on kuin uuden päivän aloittaminen- joissain tapauksissa tämä tietenkään ei ole kiva, jos ei satu työstään pitämään. Joka tapauksessa, eurokorttelin ravintolat täyttyvät, joka puolella on kadulla houkutteleva ständejä päivän ruoka-annoksista. Ja se ihmisvilinä! Ihmisten kirjo on melkoinen. On isoja seurueita, on pareittain lounastavia, on jopa ihmisiä, jotka selvästi ottavat lisäaikaa itselleen ja ahmivat romaania lounaan ajan. Jotkut ovat kovin hillittyjä; selvästi bisnestapaamisella olevia ihmisiä, toisissa seurueissa nauru raikaa: joko ystävät ovat kokoontuneet tai työkaverit ovat muuttuneet ystäviksi. Ihmisten tyyliä; vaatetusta ja koruja on kaunista katsella. Kaikki ovat kauniisti pukeutuneita, täytyyhän pukeutumisetikettiä noudattaa. Joskus näkee yliampumisia, tai professori-ressukoita, jotka vähän välittävät pukeutumisesta.
Brysselissä on vielä yksi asia, joka tekee lounasajasta, kuten kaikesta muustakin, niin nautittavan. Kun pöytien ohi kävelee, kielten kirjo on valtava. On mukavaa arvuutella mitä kieltä ihmiset puhuvat, joskus samassa pöydässä puhutaan montaakin eri kieltä.
Kun kävelin lounaaltani kotia kohti, ohitin parlamentin ja Luxemburgin aukion. Katsoin miten hymyileviä ja iloisia ihmiset olivat. Ja mikseivät olisi olleet: aurinko paistoi, asteita +25 astetta ja hyvää ruokaa. Joka puolella raikuivat iloiset hyvän loppupäivän toivotukset ja ihmiset kättelivät, hymyilivät ja vaihtoivat poskisuudelmia. Taas yksi kulinaarinen nautinto takana ja ihmiset latautuneita uuteen työrupeamaan!
Tämä kuva on eräältä aurinkoiselta lounaalta hyvien, hyvien ystävien kanssa.
4 comments:
Mukavalta kuulostaa elämäsi Brysselissä. Lounas keskellä päivää on siellä tärkeä, koska useimmilla työpäivä venyy pitkälle iltaan.
Ruoka-annokset näyttävät herkullisilta ja kovin hienostuneilta.
Minä juoksin eilen alen loppurysäyksissä ja päivän kunniaksi ostin mukaani katkarapuvoileivän, jonka nautin ulkona kukkien keskellä kera vaaleanpunaisen, mansikanmakuisen kuohuviinin (kiitos naapurin Manulle)
Kukkasten lisäksi ihailin jaloissani olevia uusia sandaaleita (vihdoinkin mieluisat ja edulliset;)
Pukeutumisesta tuli mieleen, kun 1980-luvulla Englannissa pyrimme lounaalle sandaalit jalassa varpaat vilkkuen. Ovimies (vai mikä nyt lieneekään) katsoi hyvin paheksuvasti jalkoihimme ja ilmoitti, että ravintolassa ei ole tilaa. Voi meitä ulkomaalaismoukkia! Ilmeiseti jouduimme silloin tyytymään pussikeittoon.
Aurinkoa päivääsi,
t. Outo-täti
Kuullostipas mukavalta tama lounastaminen siella pain!
Nain kun tekee kotona toita, niin eipa paljon muita ihmisia nay, oli sitten lounaalla tai ei. Mutta sitten onkin ihanaa kun todellakin kay ulkona syomassa ja muiden ihmisten seurassa (sita taytyykin tehda kohtuullisen usein tai iskee jarkyttava mokkihoperyys!).
t. Englannin-serkku
Lounaissa on tosiaan aina sitä jotain. Serkkuseni, osaan kuvitella tilanteesi, siksi minäkin yritän saada itseäni "ihmisten ilmoille", ettei aika vallan kulu kirjojen parissa.
Työpäivät ovat tosiaan pitkiä täällä Brysselissä, eikä ihme, että suomalainen lounasaika niin usein kuulostaa hassulta- siihen aikaan kun yleensä pääsee vauhtiin lounaan jälkeen!
Täti, hienoa, että "pelastin" sinut puhelinsoitolla silloin ostamasta niitä kenkiä, jos täydelliset nyt löytyivät, ja vielä halvemmalla. Sulo Vilen voi olla tyytyväinen! :D
Post a Comment