Oodi keräilylle - homo sapiens on keräilijä...

Ihmisillä on outoja mieltymyksiä asioihin. Yhtäkkiä jokin juttu alkaa tuntua kovasti omalta ja siitä se sitten lähtee. Vaikka ihan vahingossa. Nimittäin keräilyharrastus. En usko, että kukaan aloittaa harrastusta sillä, ettei omista yhtäkään keräilykohdetta, ja päättä yksinkertaisesti alkaa keräilemään esimerkiksi lasinalusia. Ei, ei. Yleensä tämä harrastus syntyy sillä tavalla, että ostaa jotain ihan vahingossa, joko käyttö- tai koriste-esineen ja sitten toisen ja sitten kolmannen. Kunnes huomaa, että itseasiassa tykkää kovastikin näistä jutuista ja että "näitähän voisi alkaa keräilemään".

Toisen keräilijät ovat todella aktiivisia, etsivät netistä, penkovat kirppareita ja yrittävät keinolla jos toisellakin kartuttaa kokoelmaansa. Toiset ovat rennompia ja ostavat silloin, kun vastaan sattuu tulemaan jotain kivaa.

Itse en ole oikein ollut ikinä keräilijä. Olen enemmänkin yleinen hamsteri, joka laittaa asioita talteen, "jos niitä joskus sattuisi tarvitsemaan" tai "näistä voisi soveltaa jotain kivaa sitten kun on aikaa". Silloin "nuorena tyttönä" keräsin ensin lätkäkortteja (joo kyllä, NHL-kokoelmani alkoi karttua huolestuttavasti, vaikken niistä mitään ymmärtänyt). Sitten tulivat iki-ihanat Take That-yhtyeen kortit, joita keräsinkin niin kauan, että sarja oli täydellinen. Muistan vieläkin sen hetken ja paikan, josta ostin viimeisen setin, josta tuli se tarvittava kortti. Oli aikas mahtava fiilis. (Tähän meni yksi kesä, kun ystäväni kanssa pyöräiltiin useampaankin otteeseen kesälomalla R-kioskille korttien perässä.)

Toinen keräilykohde, johon minulla kyllä vieläkin on joitakin intohimoja, on teepannut. Koska olen intohimoinen teenjuoja ja rakastan iltapäivän teehetkiä, oli tietenkin nostalgista, kun tähän hetkeen oli jokin ihana tee(kku)pannu. Kun muutin kotoa, oli yksi ihanimmista ostoksista "Nooan arkki"-aiheinen teepannu, joka on minulle edelleenkin hyvin rakas. Siitä on nautittu monet teet monenlaisessa seurassa. Parhaiten tee maistui, kun mamma tuli käymään ja saimme teekutella pitkästä aikaa rauhassa jutustellen. Tai kun syysmyrsky riehui ulkona ja keitimme teet iltapalalle ja istuimme kanssa-asukin kanssa tunnelmallisesti katulyhtyjen ja tuikkujen valossa lämmintä teetä siemaillen. Ei voi olla sanomatta, etteikö siinä olisi ollut sitä jotakin!

 

Teepannuharrastukseni ei oikeastaan ikinä päässyt kunnolla valloilleen, sillä kanssa-asukki rajoitti tätä harrastusta kovasti. Hän laittoi minulle rajaksi viisi teepannua, sillä ovathan ne tilaavieviä. Ihan hyvä rajoitus siis. (Vaikka kyllä hänkin sitten syyllistyi siihen, että näimme yhdessä jonkin sievän teepannun ja kun ihastunut siihen olin, niin sain sen kuitenkin ostaa.) Kuitenkin minulle rakkaimpana säilyi aina jo edellämainittu "Nooan arkki"-pannu. Jossain vaiheessa teenjuontini siirtyi niin pro-tasolle, että sain lahjaksi Kaliforniasta (joo joo, ei tässä juodakaan mistään Valintatalon pannusta!) tilatun teenkeittimen, jossa oli kunnon haudutusfiltteri. Tämä syrjäytti perinteisiä pannuja auttamattomasti ja sen jälkeen en niitä olekaan ostanut.

Mutta nyt minulla on uusi keräilykohde! Meni hetki sen tajuamiseen, että niitä on alkanut kertyä ja että ostan jokaisesta matkakohteesta kirjanmerkin. Nyt keräämiseni on kuitenkin "virallista", joten vink vink, jos kauniita merkkejä tulee vastaan, niin minua saa lahjoa. Olen jo kartuttanut varastoani useammassa maassa. Oikeastaan tämä harrastus alkoi tarpeesta, kun lomailin viime kesänä Kreikassa. Koska mitään muuta "matkamuistoa" en sieltä sitten ostanutkaan, oli se ihan kiva muisto. Ja no, seuraavalla matkalla kävi sitten samalla tavalla. Eli olen "järki kädessä"-keräilijä: ihan jokaiseen kirjakauppaan en marssi merkkejä selailemaan, vaan niitä ostan ennemminkin matkoilta ja jos kauniin merkin satun näkemään. Ja tämä onkin mielestäni ihan kiva keräilykohde: ei vie paljoakaan tilaa.

Kirjanmerkkejä on kiva selailla, kun ottaa uuden kirjan käteen. Millaisella tuulella sitä nyt olisi, mikä sopii tähän kirjaan? Olen esteetikko, kirjan koko ja kuvitus vaikuttaa tietenkin asiaan. Nyt kaikki minun tuntevat huokaisevat: "Voi ei, pitääkö sillä olla kirjanmerkkikin sävy sävyyn?". Ei tarvitse, ei tietenkään.

Äitini on yksi intohimoisimmista keräilijöistä ja tämä näkyy kotona. Huolestuttavasti käräilykohteet ovat valloittaneet kotia huone huoneelta. Äitini kerää enkeleitä ja teema näkyy. Välillä hän itsekin huokailee, että mihin näiden kanssa joutuu, mutta sitten reissulta tullaan taas seitsemän uuden enkelin kera. Ja kauniitahan ne ovat, se on totta. Monet kerrat meillä menee muistella mistä ne on ostettu, monen enkelin ostossa kun on tarinansa takana. (Siis todellakaan tähän joukkoon ei kelpuuteta jokaista vastaantulevaa liihoittelijaa.) Minullakin on monet reissut mennyt siihen, että olen kulkenut silmät auki, etsien niin kauan, että äidille on tuliainen löytynyt. Ja aina se on sen arvoista: lahjansaaja on niin innostunut.

Kertooko  keräilykohteet sitten meistä jotain? Muuta kuin, että ihmiset, joilla on joka nurkka ja varasto täynnä Aku Ankka-hahmoja, ovat joidenkin mielestä hölmöjä? Äidistäni haluttiin tehdä lehtiartikkeli kokoelmiensa takia ja tarkasti sanelin, että varo vain, ettei sinua leimata "huuhaaksi", joka "saa enkeleistään voimaa". Hih, onneksi artikkelin kirjoittaja ymmärsi, että kyseessä on vain keräily, ei mikään hengellinen kokemus.

Minä olen jättänyt teepannukeräilyni nurkkaan. Mitä se kertoo minusta? Olenko luovuttaja? Kyllästynkö? (Vai onko minulla vain liian vähän tilaa?) Onko keräilijät suuruudenhulluja, mistä he ovat jääneet paitsi, kun tarvitsevat tällaista tiettyä materiaa? Onko keräily pakkomielle?

No, jokaisella on tähän oma mielipiteensä, minä aloitan uuden kirjan tyytyväisenä siitä, että minulla on valinnanvaraa valita mielen ja kirjan mukaan! Onnea keräilijöille kohteidensa bongailuun - oli se sitten kolikoita, sytkäreitä, tulitikkurasioita, postimerkkejä, kenkiä, simpukankuoria, julisteita, rekisterikilpiä, soppakauhoja, nukkeja, karttapalloja, sokeripurkkeja, lasieläimiä, pinssejä, lippuja, tarroja...!

Toim. huomautus vielä... Nyt jouduin teepannujen nostalgiseen maailmaan googlaillessani erilaisia pannuja. Taidanpa pitää silmät auki posliinikaupassa...