Kurittomat kakarat- vai ajattelemattomat aikuiset. Karmaiseva yhtälö.

Voi ei, harva asia saa sappeni kiehumaan samalla tavalla kuin huonostikäyttäytyvät kakarat. Tai oikeastihan vika on aikuisissa, jotka antavat lapsiensa tehdä mitä sattuu, eivätkä jaksa katsoa mitään käytöstapoja. Tai tuovat lapsensa ihan liian myöhään jonnekin, niin että toiset sitten nälkäisenä ja väsyneinä kiukuttelevat ja mekastavat. 

Itse en ole niin ehdoton, ettei lapsia saisi ottaa mukaan kahviloihin jne. Olen tavannut paljon ihastuttavia lapsia, jotka istuvat paikoillaan ja hymyilevät,  äiti kun on tajunnut ottaa piirustuskirjan tms. mukaan. Tai aikuiset kieltävät lapsia pörräämässä ympäriinsä ja hakkaamassa ties mitä tuolia.

Pari päivää sitten minulla kyllä kiehui pahasti. Että teki mieli kiukutella ja sättiä vanhempia, mutta ikävä kyllä minulla on edelleenkin kielimuuri ja tällaiset asiat ovat AINA tulenarkoja vanhemmille. He käyttäytyvät piikikkäästi puolustaen, ettei heidän lapsissaan ole mitään vikaa, eikä kyllä heissä itsessäänkään. Mutta tapaukseen numero yksi. Olin tavaratalossa, jossa nainen kulki kahden poikansa kanssa. Toinen pojista tiputti karkkiaskin ja jonkin muun paperin keskelle käytävää. Äiti pysähtyi katsomaan, että mitä tippui ja jatkoi sitten matkaansa täysin kylmänrauhallisesti. Minä katsoin suu ammottaen, että näin voi käydä! Siis, että roskia saa heitellä ympäriinsä ihan miten sattuu. Ja ennen kaikkea, tavarataloa saa roskata ihan miten tykkää, ilmeisesti, sillä mammasta se oli hyvin luonnollista. Siinä vaiheessa minulla jo vähän kiehahti, sillä ärsyynnyn monesti ihmisten ajattelemattomuutta ja hyvin käytöstapojen puutetta.

Huristelin sitten parit muut kaupat läpi ja ajattelin istahtaa terassille juomaan limpparin, kun aurinkokin niin kauniisti paistoi (keskellä päivää, keskellä viikkoa). Koska iso terassi oli iso ja tyhjä, parkkeerasin pyöräni terassin kylkeen, niin että näen sen koko ajan. No, olin ennättänyt kanssapaistattelijoiden kanssa nauttia ihanasta rauhallisesta lukuhetkestä tunnin verran, kun paikalle saapui perhe. Mukana oli kaksi lasta, vanhemmat ja ilmeisesti mummi. Ensiksi he istuivat toisella kulmalla, mutta jostain käsittämättömästä syystä heidän piti sittenkin tunkea siihen pyöräni viereen istumaan. Kohotin jo vähän kulmia, mutta sitten ajattelin, ettei pyöräni nyt ketään pitäisi siinä kiusata. Mutta katsos kummaa, heidän täytyi vielä tehdä yksi siirto, niin, että pääsivät pyöräni viereen. Jäin tarkkailemaan tilannetta, sillä on kai oma vika, jos melkein tyhjällä terassilla haluaa istua juuri siinä, missä on ahtainta.

No, lukurauha oli ainakin hyvin pitkälle menetetty. Lapset olivat saaneet uudet lelut, jotkin muoviset ukkelihahmot. Niiden muovikääreet tietekin ripoteltiin ympäri terassia, eikä vanhemmilla ollut ainakaan minun nähden mitään kiirettä niitä sieltä korjailla talteen. Sitten alkoi se pahin osuus. Terassilla olevat pöydät ovat nimittäin metallia ja ah, lapsista oli niin mahdottoman mukavaa paukuttaa niitä pöytiä. Tämä paukuttaminen jatkui ja jatkui, ihmiset ympärillä huokailivat. Ja mitä tekivät vanhemmat? Tietenkin jatkoivat tyynesti jutustelua. Minusta on kauheata, ettei ihmiset ovat huomioon toisia, kun tuovat lapsensa terassille. Tottakai lapset ovat lapsia, mutta täytyisi heillekin laittaa jotain rajoja. Leikkipaikoissa saa huutaa ja mekastaa, baarin terassilla ei mielestäni saa paukuttaa ihmisille päänsärkyä.

Jonkin ajan päästä huomasin, että kappas, pyöräni on omaksuttu mukavaksi leikkivälineeksi. Jopo-parkani pinnoista roikkui action miehiä, jolloin minun oli pakko pyyhältää paikalle, ennenkuin pinna kilahtaa pyörästä tai minusta. Sanoin vanhemmille pahoitellen: "Anteeksi, siirrän pyörääni, ettei se tuki teidän väyläänne tässä". Omahyväisiä katseita. Kukaan heistä ei vaivautunut sanomaan lapsille, että lelut irti pyörästä ennenkuin pyysin tätä. Siirsin pyörääni ja palasin paikalle. Huomasin, että jahas, rakkaat lapset siirtyivät pyöräni perässä ja leikki aina vaan jatkui. Tällöin minun täytyi mennä sanomaan vanhemille, että "Sanokaa kakaroillenne ...."  Ei, pyysin edelleen ystävällisesti: "Voisitteko kertoa heille, ettei pyörä ole mikään leikkakalu?". Tästä vanhemmat tuhahtelivat ja hyvä kun saivat sanottua. Minua hermostutti äärettömästi ne ylimieliset katseet ja palasin paikalleni mielenosoituksellisesti mutisten minäkin. Paukuttaminen ei loppunut ja actionmanit lähentelivät pyörääni siihen malliin, että katsoin pian paremmaksi polkaista vähän väljemmille vesille- ainakin lapsivapaille vesille. Mutta on myönnettävä, että mielessäni huusin naama punaisena näille ärsyttävääkin ärsyttäville, asennevammaisille aikuisille! Kiukuttavaa!

Onkin ihan turha miettiä, että voi voi, millaisia nykyajan lapset ovat. Kyllä se on ihan täysin sitä, että millaiset nykyajan vanhemmat ovat. En ole mikään lapsivihaaja, mutta kyllä se on totta, että jos maksan teekupposesta kolme euroa ja leivoksesta 7 euroa, niin kyllä minä haluan ne nauttia hiljaisuudesssa. Eiköhän ne lapsipaikat ole erikseen, jos perhe ei osaa käyttäytyä! Itsekin tykkään viedä veljenlapsiani eri paikkoihin, mutta aikuisten paikoissa vaaditaankin käyttäytymistapoja- jotka he kyllä osaavat.