Marokon matkaaja

Paistoihan siellä Marokossa! Ainahan se pitää muistaa, että "Afrikan aurinko" on kuumempi kuin Belgian tai Suomen...

Elämäni ensimmäinen lento Ryanairilla sujui ihan leppoisasti. Emme olleet ostaneet prioritya, eli vähän sai jänskättää miten eri paikkoihin koneeseen joutuisimme. Ei siitäkään lopuksi ongelmaa tullut, eikä muutenkaan pelko käynyt mitenkään ylivoimaiseksi. Kun saavuimme Marokkoon, näytti sää ihan mukiinmenevältä. Ajellessa kohti hotellia saimme kuitenkin kamalan kuuron päällemme, niin että auto piti melkein pysäyttää. Mutta se olikin koko matkan ainut sade, ettei valittamisen aihetta.

Ensimmäinen päivä, toinen puoliksi, oli hiukan pilvisiä. Kun sitten pilvet väistyivät, kirmasin innoissani uima-altaalle. Ja voi sitä nautintoa!

Nautintoa siinä sitten olikin niin, että kun tunnin päästä tajusin tuulen olevan kova ja itseni punainen, olikin jo vähän myöhäistä. Sain siis mukavaakin mukavamman käristyneen nahan, jota sitten rasvailin loppupäivät nonstoppina. Miten amatöörimaista! Ja ne ihanan aurinkoiset loppupäivät, ne vietin lukien aurinkovarjon alla kuin mikäkin mummeli.

Tangerin kaupunki itsessään oli melkoisen pieni, eikä siellä vanhan kaupungin ja meren lisäksi ollut paljoakaan nähtävää. Tosin täytyy sanoa, että oli vähän itsessäkin vikaa, kun ei etukäteen kauheasti tullut etsittyä tietoa. Kun pyysimme karttaa hotellilta ja pyysimme vinkkejä mitä kannattaa kaupungissa nähdä, ei niitä herunut! "No, kiertäkää kaupungilla." Eivätkä kyllä muidenkaan vinkit ihan älyttömän mahtipontisia olleet.

Länsimaisia turisteja kaupungissa ei ollut oikeastaan laisinkaan. Välillä alkoi ahdistamaan, kun kiertelimme vanhan kaupungin ahtailla ja sokkeloisilla kujilla ja ihmiset hiljaisina ja tuijottavina menivät ohi. Tuli sellainen tunne, että nyt äkkiä täältä jonnekin väljemmille vesille. Myös se oli ongelmana, että kun turistipaikkoja ei ollut laisinkaan, kaikki kahvilat olivat täynnä miehiä ja jos niihin meni sisään, niin hiljaisuus laskeutui. No, sylkäisyjä päin ei tullut ja tarjoilukin pelasi, mutta silti se miesten maailmaan astuminen on aina haastavaa. Tässä kaupunki mereltä käsin:

Turistien puutteessa tietenkin törmää myös siihen, että englantia ei juurikaan puhuta. Ranskalla oli mentävä, lomallakin. Lisäksi tietenkin marokkolainen aksentti toi oman haasteensa ymmärtämiseen, mutta eipä minua ainakaan myyty (ei edes kameleista, joita näin teiden varsilla). Täytyy sanoa, että palvelu oli kyllä ihan mukavaa, ihmiset ystävällisiä, mutta siitä ei ollut ikinä varmuutta mitä pöytään loppujen lopuksi tuli... Esimerkiksi kun pyysi majoneesia ranskisten kanssa, niin pöytään tuotiin "avec plaisir" ketsuppia ja sinappia. Mutta mitäpä sitä lomalainen itseään pikkuasioilla rasittamaan.

Tangerissa ei nähty paljonkaan värikkyyttä, ei värikkäitä lipokkaita tai maustekasoja. Moskeijat olivat melko pieniä, valkoisen somia kylläkin. Yhteenkään ei kuitenkaan päässyt turistit sisään. Tässä paikallisen kuntosalin mainoskyltit (ei siis raudanväännöllä, vaan lisäravinteilla):

Yhtenä aamuna syntyi huippuajatus: hypätään laivaan ja matkataan Gibraltarille. Siinä olisi tullut yksi maa listaan matkattujen listaan ja olisihan se ollut mielenkiintoista nähdä osa Britanniaa Espanjan kyljessä. Ikävä kyllä lautta-aikataulut olivat sellaiset, että vierailu ei onnistunut. Mutta vink vink vain sinnepäin matkustaville...

Oman hauskuutensa lomaani toi kauneushoitola. Varasin pedikyyrin illalle ja olipas ihanaa mennä jalkahoitoon illan päätteeksi. Hoitolan henkilökunta ei englantia puhunut, joten jutustelumme jäi hyvin yleiselle tasolle. Mutta kokemuksena erittäin mukava: ensimmäiseksi henkilökunta kokoontui ihastelemaan silmiäni; miten voivatkaan olla noin siniset. Ihana hoitaja, joka hoisi jalkojani, silmäili aina kasvojani ja hihitteli hämmentyneenä toistaen "belle, belle". Ok, imartelevaa, mutta 15 minuutin jälkeen siitä alkoi tulla vähän hämmentävää. "Anteeksi, voisimmeko keskustella jostain muusta."

Kun pääsimme itse asiaan, eli jalkoihin ja niiden hoitamiseen ja hierontaan, alkoi uusi ihmettely (jalkani ovat kokoa 35 ja erittäin kapeat). "Oh, so beautiful baby feet." Siinä taas ihastunut porukka huokailee ympärilläni. Jopa kuntosalin valvojamiehetkin hätistettiin paikalle katsomaan vaaleita kinttujani. Puhe muuttuu innostuneeksi arabiaksi ja kaikki huudahtavat jotain tuijottaen kalvakoita polkuanturoitani. Täytyy sanoa, että olin hiukan kiusaantunut siinä vaiheessa. Kun vihdoin muut malttavat puoliringistä lähteä, niin hoitajan henkäily jatkuu ja jalkojani zoomaillaan. Hoitaja oli kyllä oikein, oikein herttainen, 23-vuotias tyttönen, joka asuu Tangerissa sinkkuna. Sanoi, että hänellä on eurooppalainen mentaliteetti, eikä marokkolaiset miehet oikein tiedä miten haluavat elää. Globaali on ongelma.

Hoidon, ja kaiken hypetyksen, (ja hoitajan kanssa vaihdettujen poskisuudelmien) jälkeen olikin ihana tepastella sandaaleissa viimeisen illan illalliselle.