Pohjolan Venetsia

Oih, onpas kirjoittaja ollut taas kovin laiskalla päällä. Ajatuksia on, tekemistäkin riittää, mutta silti niitä ei saa vain höystettyä blogiin saakka. Yritetäänpäs taas löytää valoisampi ja skarpimpi mieli!

Olin viikonloppuna päiväretkellä nauttimassa Amsterdamista. Dam on oikea helmi, odotan kovasti, että pääsen sinne silloin kun kaupunki on lämpimässä asussa. Tähän saakka kaikki vierailuni Pohjolan Venetsiaan ovat nimittäin olleet talvella. Useimmiten muistoksi vierailusta onkin jäänyt pipo, villapaita tai sateenvarjo. Kaupunki on mielestäni Brysselin jälkeen kovin "kodinomainen", pohjoismainen. Ehkä tyylejä on niin paljon erilaisia ja katukuvassa näkyy ns."juppihippipunkkareita", joita taas ei Brysselissä kulttuurien kirjosta huolimatta näe. Amsterdamissa jokainen saa olla vapaasti oma itsensä ja toteuttaa sitä vaatteiden(kin) kautta. Joskin hollantilaiset ovat myös klassisesti tyylikkäitä ja komean kokoisia.

Tällä kertaa ensimmäinen oolalaa-tilanne sattui junassa, jossa pääsimme vielä osalliseksi belgialaisesta asiakaspalvelusta. Matkakumppanini kanssa olimme ostaneet lippumme verkosta, jossa oli kaksi eri vaihtoehtoa: 1) nouda lippusi asemalta 2) printtaa lippusi kotona. Otimme tietenkin jälkimmäisen vaihtoehdon iloisina siitä, ettei tarvitse varata aikaa asemalla jonotteluun (edes automaatille). No, kun ikonduktööri-setä sitten halusi leimata lippumme, kävikin ilmi, että meidän olisi siltikin pitänyt noutaa lippumme automaatista asemalta. TAI huomata, että vahvistussähköpostissa oli lopussa linkki, jota meidän olisi pitänyt seurata, ja sieltä päästä printtaamaan lippu. SIIS jos valitset kohdan "tulosta lippu" se ei olekaan oikea lippu, vaan vasta varaus. Missä vaiheessa varausjärjestelmä ei tietenkään kerro, että tulet saamaan vielä s-postin ja seuraa sieltä linkkiä jne. No, ongelma oli sekin, että olisimme pystyneet saamaan lippumme vain belgialaiselta asemalta: "ollaanko vielä Belgiassa?". No ei oltu. Aloitimme siis maksamalla uudet liput vieläpä kaksinkertaiseen hintaan verrattuna alkuperäiseen menopaluulippuun. Kauhistutti edes ajatella paluumatkaa. (Mikä onneksi ei sitten ollutkaan niin kauhea, kiitos hollantilaisen asiakaspalvelun, siellä sentään jaksetaan yrittää tehdä jotain asiakkaan vuoksi! Tosin tähänkin sisältyi yli tunnin jonotusaika...)

Tällä kertaa perillä ei ollut suunnitelmaa, paremminkin kävelyä ympäriinsä ja vain rentoilua. Ei liene siis kenellekään yllätys, että suuri osa aikaa keskittyi teekutteleen, herkutteluun, syöpöttelyyn ja vähän juopotteluunkin. Vaikkei viini kovin hyvää ollutkaan. Amsterdam on taianomainen kaupunki kanaaleineen ja kauniine taloineen. Illan hämyssä on aivan mahtava kävellä ympäri kaupunkia, joka on melkein autoton (Täytyy silti muistaa käännellä kovasti päätä joka risteyksessä, ettei jää pyöräilijöiden alle. Pyöräilijät kun eivät väistä.) ja kovin hiljainen. Autottomuus on ihanaa ja luulen, että ympäröivä vesikin sitoo ääntä.

Loppujen lopuksi aikaa ei ole ikinä tarpeeksi ja mekin istuimme illallisella niin kauan, että jouduimme ottaa juoksuaskelia ennättääksemme takaisin junaan. Nauratti jo ajatus, että kaiken lippusäätämisen jälkeen vielä myöhästyisimme päivän viimeisestä junasta. Se olisikin ollut jo saavutus!

Lopuksi haluan antaa ajatukseni rakkaille Elämäni eläimille. Rakas kissani vietti viime viikolla 15-vee synttäreitä! Vanha neiti elelee tällä hetkellä tyytyväistä elämää nauttien lattialämmityksestä. Toinen eläinystäväni on ollut myös kovasti mielessäni, sillä tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun Anki lähti koirien taivaaseen, 14-vuotiaana. Kovasti silmäkulma kostuu vieläkin, kun tätä kultakimpaletta muistelee. Mutta onneksi on muistot, ne lämmittävät mieltä ikuisesti! (Tässä kaverukset, jälleen kerran, päiväunilla. Pahoittelen kuvan laatua, sillä kuva on otettu vanhalla kännykkäkameralla.)